Jätä yhteystietosi, niin otamme yhteyttä
Myymme ja maahantuomme autoja sekä koneita asiakkaidemme tarpeiden ja tilausten mukaisesti. Toiminta-alueemme on Eurooppa ja mahdollisesti laajennamme toimintaamme lähiaikoina myös USA:han. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja tähtäämme tulevaisuudessa tiettyjen tuotteiden tukkukauppaan. Osa liikevaihdostamme koostuu myös välitystoiminnoista, sillä välitämme autojen ja koneiden lisäksi muun muassa rakentamiseen liittyviä koneita ja tarvikkeita.
Hoidamme ammattitaidolla myös tapahtumien järjestämisen sekä mm. logistiset konsultoinnit.
On ammattitaitomme ja arvojemme mukaista toimia ainoastaan luotettavien ja osaavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Pyrimme käyttämään aktiivisia ja tehokkaita ulkoisia toimijoita, joiden avulla saamme toimitettua tuotteet asiakkaillemme varmasti ja sovitun aikataulun puitteissa.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
| Kävin Villeä moikkaamassa pitkästä aikaa. Luovuttelin siinä Villelle uuden karhean autonkin. Samalla tuli selväksi mitä on ”ukko” touhunnut harjoittelun ja kilpailun lisäksi. Ensimmäisenä pisti silmään rakenteilla oleva uusi kiva omakotitalo, joka jo melkein valmis. Lue lisää |
| "Onhan se helppoa kun kaverin tuntee jo vanhastaan. Vanha auto meni vaihdossa ja on tainnut löytää jo uuden kodinkin. Luotettavaa ja reilua kaupan käyntiä, tällainen maku miulle tästäkin jäi." - Taisto Sairanen Lue lisää |
| "Kaveri suositteli KK Trade:n palveluita. Siitä se lähti yhdestä puhelusta, sen jälkeen yhteyden pito oli aktiivista. Ei siinä kauaa mennyt kun tuo kohde löytyi." - Paavo Jauhiainen Lue lisää |